Auralan historia

Auralan Setlementti perustettiin vuonna 1939. Alusta alkaen toimintaan on kuulunut nuorisotyötä. Ensimmäisenä nuorisotyönohjaajana aloitti kesällä 1940 Ilmari Rinne. Hän perusti useita eri-ikäisille pojille tarkoitettuja kerhoja. Tyttökerhoista vastasivat sivutoimiset tyttötyön ohjaajat. Ensimmäinen kesäleiri järjestettiin heti kesällä 1940 Merimaskussa Särkän saarella. 

Auralan Kerhokeskus ry (nykyinen Auralan Nuoret ry) perustettiin vuonna 1972, sillä lainsäädännön muututtua nuorisotoiminnan oli rekisteröidyttävä omaksi yhdistyksekseen. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Rauli Mattila. 

Vuosien varrella Auralassa on ollut monenlaista kerho- ja nuorisotoimintaa. Muun muassa torvisoittokunta oli 1940-luvulla vireä. 1950-luvun alussa Auralaan ostettiin A-mallin Ford ja annettiin ajo-opetusta. Lennokkikerho sekä auto- ja junaratakerho olivat pitkäaikaisia suosikkeja.  Kansantanssitoiminta ja liikuntakerhot jatkuvat edelleen. 

Kansantanssi onkin yhdistyksen perinteikkäintä toimintaa. Auralassa on aina ollut taitavia ja omistautuneita ohjaajia. Ryhmät ovat käyneet niin setlementtien luokitteluissa kuin ulkomaanmatkoillakin. Vilkkaimmillaan kansantanssi oli 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa, jolloin lähes joka ikäryhmässä oli useampia ryhmiä.

Auralan nuorisotyönohjaajat:

  • Ilmari Rinne 1940-1946
  • Paavo Koivisto 1946-1948
  • Toivo Pyhtiä 1948-1954
  • Erik Lagerström 1955
  • Lippo Kaarnisto 1955-1957
  • Aulis Potinkara 1957-1959
  • Pentti Miettinen 1960-1991
  • Marjo Toivonen 1991-

Tekstin lähteenä on käytetty Emilia Hirven teosta Ihmisten rinnalla ajan virrassa. Aurala 70 vuotta. (2009)